Uutisten kerääjä

Uudenmaan alueen pelastuslaitokset muistuttavat myymälöitä palo- ja poistumisturvallisuudesta

Ajankohtaista - To, 26/11/2020 - 13:00
26/11/2020 - 13:00

Uudenmaan alueen pelastuslaitokset muistuttavat kaupallisia yrityksiä paloturvallisuudesta marras-joulukuun myyntisesonkien aikana.

Vuonna 2019 marras-joulukuussa Uudenmaan pelastuslaitokset suorittivat valvontakäyntejä yhteensä 282 myymälää ympäri Uuttamaata. Valvonnan tavoitteena oli kiinnittää huomiota etenkin palo- ja poistumisturvallisuuteen. Valvontakäyntien perusteella pelastuslaitoksien palotarkastajat totesivat, että parannettavaa on, sillä noin 60 prosentissa tarkastetuista kohteista havaittiin huomautettavaa.

Yleisin havaittu puute oli poistumisreiteillä säilytettävät tavarat. Lisäksi pelastuslaitokset antoivat valvontakäynneillä huomautuksia liittyen alkusammutuskaluston kuntoon ja käytettävyyteen. Huomiota kiinnitettiin myös auki kiilattuihin palo-oviin.   

Turvallisuusasiat tutuiksi myös kiireapulaisille

Uudenmaan alueen pelastuslaitokset kehottavat toiminnanharjoittajia perehdyttämään myös joulusesongin kiireapulaiset turvallisuusasioihin. On tärkeää, että lisätyövoimakin tuntee yrityksen keskeiset turvallisuuskäytännöt. Myös mainoksista ja joulukoristeista vastaavien tulee huomioida, että koristeet ja mainosmateriaalit on kiinnitetty siten, etteivät ne peitä näkyvistä poistumisopasteita tai estä alkusammutuskaluston käyttämistä.

Koko henkilöstön tulee niin myymälän sisällä kuin ulkopuolellakin huolehtia, ettei lavoja, lisähyllyjä tai muuta tavaraa säilytetä poistumisreiteillä ja poistumisovien edessä. Kiireellisissä hätätilanteissa asiakkaiden on tärkeää päästä poistumaan sisätiloista heitä lähimpänä olevien poistumisreittien kautta. Nämä reitit poikkeavat yleensä asiakkaiden normaalisti käyttämistä kulkuväylistä. Turvallisuus luodaan yhteistyössä.

Uudenmaan pelastuslaitokset kannustavat kauppoja huolehtimaan hyvästä turvallisuuskulttuurista tulevan Black Fridayn ja joulumyyntien aikaan. Menestyksekästä ja turvallista joulusesonkia!

Helsingin, Itä-, Keski- ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset

Uudenmaan alueen pelastuslaitokset muistuttavat myymälöitä palo- ja poistumisturvallisuudesta

Ajankohtaista - To, 26/11/2020 - 12:57
26/11/2020 - 12:57

11:54:26 Orivesi palohälytys

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 11:54
26.11.2020 11:54:26 Orivesi palohälytys

11:53:33 Vantaa liikennevälinepalo: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 11:53
26.11.2020 11:53:33 Vantaa liikennevälinepalo: pieni

11:52:45 Tampere tieliikenneonnettomuus: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 11:52
26.11.2020 11:52:45 Tampere tieliikenneonnettomuus: pieni

11:51:07 Tampere tieliikenneonnettomuus: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 11:51
26.11.2020 11:51:07 Tampere tieliikenneonnettomuus: pieni

11:46:54 Helsinki rakennuspalo: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 11:46
26.11.2020 11:46:54 Helsinki rakennuspalo: pieni

11:20:22 Kouvola eläimen pelastaminen

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 11:20
26.11.2020 11:20:22 Kouvola eläimen pelastaminen

11:19:48 Kemijärvi tieliikenneonnettomuus: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 11:19
26.11.2020 11:19:48 Kemijärvi tieliikenneonnettomuus: pieni

11:13:00 Tampere tieliikenneonnettomuus: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 11:13
26.11.2020 11:13:00 Tampere tieliikenneonnettomuus: pieni

10:59:04 Helsinki eläimen pelastaminen

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 10:59
26.11.2020 10:59:04 Helsinki eläimen pelastaminen

10:31:50 Espoo eläimen pelastaminen

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 10:31
26.11.2020 10:31:50 Espoo eläimen pelastaminen

10:23:16 Helsinki palohälytys

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 10:23
26.11.2020 10:23:16 Helsinki palohälytys

10:13:03 Helsinki palohälytys

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 10:13
26.11.2020 10:13:03 Helsinki palohälytys

10:10:44 Lappeenranta rakennuspalo: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 10:10
26.11.2020 10:10:44 Lappeenranta rakennuspalo: pieni

10:09:51 Tampere öljyvah./ymp.onnet. maalla: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 10:09
26.11.2020 10:09:51 Tampere öljyvah./ymp.onnet. maalla: pieni

10:01:31 Helsinki öljyvah./ymp.onnet. maalla: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 10:01
26.11.2020 10:01:31 Helsinki öljyvah./ymp.onnet. maalla: pieni

9:49:48 Tuusniemi tieliikenneonnettomuus: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 09:49
26.11.2020 9:49:48 Tuusniemi tieliikenneonnettomuus: pieni

9:35:28 Helsinki palohälytys

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 09:35
26.11.2020 9:35:28 Helsinki palohälytys

9:18:43 Joensuu öljyvah./ymp.onnet. maalla: pieni

Hälytykset - To, 26/11/2020 - 09:18
26.11.2020 9:18:43 Joensuu öljyvah./ymp.onnet. maalla: pieni

Sivut